Satama-alueella on kameroilla ja tunnistuslaitteistoilla toimivat automaattiset porttijärjestelmät. Kulkulupa perustuu ajoneuvon rekisterinumeroon tai ajoneuvoon kiinnitettävään tunnisteeseen. Ajojärjestelijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä tavaran vastaanottavaan yritykseen lupa-asioiden hoitamiseksi ennen kuljettajan satamaan saapumista.
Kulkuluvat ovat henkilökohtaisia. Kulkulupien myöntämisoikeuden omaava yritys voi myöntää kulkuluvat sekä omille työntekijöilleen että vierailleen.
Luvan haltija vastaa alueelle tuomistaan matkustajista – heidän liikkumisensa satamassa on kulkuluvan myöntäneen yrityksen vastuulla. Kulkulupien väärinkäyttö aiheuttaa jatkotoimenpiteitä, esimerkiksi luvan poistamisen ja väärinkäyttöilmoituksen viranomaisille.
Satama-alueella liikuttaessa henkilöiden tulee varautua selvittämään asiansa ja tarvittaessa todistamaan henkilöllisyytensä.
Vieraillessasi sataman porttirakennuksessa, käytä rakennuksen edessä olevaa pysäköintialuetta. Muille kuin odotus- ja pysäköintipaikoille jätetyt kulkuneuvot satama siirtää asianomaisen laskuun satama-alueen ulkopuolelle.
Satama-alueella on 30 km/h nopeusrajoitus ja satama-alueella noudatetaan voimassaolevia liikennesääntöjä. Siirtyminen ja liikkuminen satama-alueella tulee tapahtua pääsääntöisesti tausta-alueella olevia liikenneväyliä pitkin.
Satama-alueella on useita tasoristeyksiä, jotka on merkitty varoitusmerkeillä. Muista pysähtyä riittävän aikaisin ennen tasoristeystä ja tarkista liikenne. Juna on aina etuajo-oikeutettu.